Unelmien vaatekaapin kokoaminen Osa 2

Aiemmin osassa 1 käsiteltiin vaatekaapin suursiivousta: miten saada lisää tilaa vaatekaappiin ja luopua turhista vaatteista. Tämä artikkeli jatkaakin siitä, mihin jäätiin.😊 Eli kun vaatekaapista on poistettu sellaiset vaatteet, joita sinun ei tule käytettyä, on tuloksena tyhjää tilaa vaatekaapissa. Miten alkaa täyttämään vapautunutta tilaa fiksusti niin, ettei tuloksena ole pian taas uusi vaatteiden sekasorto? Tavoitteena on tietysti unelmien vaatekaappi, eli keskenään yhdisteltävissä oleva kokoelma vaatteita, jotka mahtuvat helposti ilman tunkemista kaappiin. Puhutaan ensin vaatteiden järjestämisestä vaatekaappiin ja sitten uusien vaatteiden ostamisesta.😊

Asu tammikuun lämpimiltä päiviltä.

 

Vaatteiden viikkaaminen ja järjestäminen vaatekaappiin – tavoitteena selkeys

 

Ennen kun tein itse suuren karsinnan omaan vaatekaappiini, kaappini oli täytetty hyvin perinteiseen tyyliin: rekkitanko oli maksimaalisen täynnä vaatteita ja hyllyt olivat takaseinään asti täynnä pinoihin viikattuja vaatteita. Alusvaatteita ja sukkia säilytin muovikoreissa. Systeemini ei ollut kovin toimiva, erityisesti viikatut vaatepinot olivat epäkäytännöllisiä. Pinon pohjalta oli hankalaa ja hidasta ottaa vaatteita, ja lisäksi pinot eivät meinanneet pysyä suorassa. Haaveilin selkeästä ja toimivasta järjestelmästä, jossa jokainen vaate olisi selkeästi esillä ja helposti saatavilla. 

Noihin aikoihin luinkin Marie Kondon klassikkoteoksen Siivouksen elämänmullistava taika, ja sain kuulla pystyviikkaus-metodista. Päätin kokeilla pystyviikkausta ja muita Marien vinkkejä, ja ne ovat edelleen tänä päivänäkin minulla käytössä! Voin siis lämpimästi suositella pystyviikkausta. Vaatteiden viikkaukseen tällä metodilla kuluu hiukan kauemmin aikaa, mutta aika säästyy moninkertaisesti, kun jatkossa löydät etsimäsi kaapista helposti. 

Pystyviikkauksessa vaatteet laitetaan hyllyille tai vetolaatikoihin vierekkäin pystyyn, ei ikinä päällekkäin. Samalla vaatteet voi järjestää värijärjestykseen: Marie suosittelee vasemmalta oikealle tummista sävyistä vaaleisiin. Pystyviikkauksesta löytyy esimerkiksi YouTubesta hyviä ohjevideoita, joiden avulla tekniikan oppii nopeasti.

Vaatteet kannattaa järjestää kategorioiden mukaan mahdollisimman käytännöllisesti: sopivia kategorioita voisivat olla esimerkiksi paidat, housut, mekot, hameet, neuleet, alusvaatteet, sukat ja sukkahousut, urheiluvaatteet ja kotivaatteet. Helposti rypistyville ja suurikokoisille vaatteille, kuten mekoille, kannattaa varata rekkipaikat. Sen sijaan ainakin neuleet, kotivaatteet, alusvaatteet ja sukat kannattaa asettaa hyllyille/vetolaatikoihin pystyviikkausmetodilla.

Myös alusvaatteet ja sukat kannattaa pystyviikata. Tällöin sinun ei enää ikinä tarvitse tonkia niitä korin pohjalta, ja lisäksi pysyt paremmin kartalla niiden kunnosta, kun viikkaat ne joka pesun jälkeen kaappiin. Jos viikatessa tulee vastaan reikäiset sukat, voit heittää ne suoraan roskikseen.

Vaatekaapin voi viimeistellä hyvällä tuoksulla. Vaatekaappiin voi laittaa esimerkiksi kuivattua laventelia pussukoissa tai seetripuupalloja tai -renkaita. Ne karkoittavat myös tekstiilituholaisia tuoksullaan.

Urheiluvaatteeni pystyviikattuina vetolaatikossa.

 

Sukkia ja sukkahousuja pystyviikattuina vetolaatikossa.

 

Uusien vaatteiden ostaminen – tavoitteena unelmien kokoelma

 

Karsinnan jälkeen vaatekaappisi saattaa olla melkoisen väljä, ja ehkä huomasit, ettei sinulla ole ollenkaan vaikkapa laadukasta neulepaitaa tai farkkuja. Voit kirjata ylös kaikki puutteet, mutta – huom. – älä säntää ostamaan heti kaikkea kerralla, ellei sitten budjettisi ole rajaton. Laadukkaat vaatteet nimittäin maksavat huomattavasti enemmän kuin pikamuoti, ja jos tavoitteesi on luopua pikamuodista, se ottaa oman aikansa. Vaatekaapin muutos kohti unelmien vaatekaappia on hidas prosessi: elämän mittainen projekti tai oikeastaan jopa elämäntapa.😊

Eli alkuun kannattaa jatkaa jäljelle jääneiden (mahdollisesti pikamuotia olevien) vaatteiden käyttämistä, ja pikkuhiljaa niiden rinnalle ja tilalle hankitaan parempia laadukkaita vaatteita. Hanki vaatteet kiireellisyysjärjestyksessä: ensin sellaiset, joita tarvitset ensimmäisenä. Muistan, että itselläni ensimmäinen laatuhankinta vaatekaapin karsinnan jälkeen oli oikeasti lämmin neuletakki. Satuin löytämään sen käytettynä! 

Mistä laadukkaita vaatteita sitten voi ostaa? Tämä vaati alkuun itseltäni hiukan selvitystyötä, sillä olin tottunut ostamaan vaatteet tunnetuista ketjuliikkeistä. Kivijalkaliikkeistä kannattaa suosia palvelevia vaateliikkeitä ja paikallisten pienyrittäjien vaatekauppoja.  Netistä tilaamalla valikoimaa on paljon, esimerkiksi ivalo.com on loistava kauppa-alusta, joka kokoaa yhteen useita laadukkaita ja eettisiä vaatemerkkejä. Second hand -liikkeistä ja -nettikaupoista voit tehdä todellisia löytöjä myös pienellä budjetilla. Esimerkiksi oma kauppani Helmi second hand tarjoaa hyväkuntoisia merkki- ja vintagevaatteita kohtuuhinnalla.

 

Kun ostat uusia vaatteita, mieti seuraavia kysymyksiä:

  • Onko minulla käyttöä tälle vaatteelle?
  • Vastaako vaate tyyliäni?
  • Onko vaate yhdisteltävissä muihin vaatteisiini? Hahmottele mielessäsi asukokonaisuus, joka koostuu ostettavasta vaatteesta ja olemassa olevista vaatteistasi.
  • Onko vaatteen materiaali hyvä minun tarpeisiini? Osaanko ja jaksanko huoltaa tätä materiaalia oikein?
  • Onko vaate sopiva? Voinko muokata sen sopivaksi ompelijalla?
  • Vaikuttaako vaate laadukkaalta? Tarkista aina ompelujälki vaatteen nurjalta puolelta.
  • Eettiset ja ekologiset kysymykset:
    • Missä vaate on tehty?
    • Mitä vaatemerkin nettisivuilla kerrotaan vastuullisuudesta?

 

Kun kokoelmasi alkaa pikkuhiljaa kehittyä, jossain vaiheessa tulee todennäköisesti taas vastaan tilanne, että pientä karsintaa on tehtävä. Kuitenkaan isoa karsintaprojektia ei pitäisi tulla vastaan enää ikinä, kun keskityt ostoksilla laatuun etkä osta halpojen hintojen huumassa. Pientä karsintaa on helppo tehdä ikään kuin ohimennen – itse poistan yksittäisiä vaatteita erilliseen kierrätyslaatikkoonsa aina silloin tällöin, kun huomaan, ettei jotain vaatetta ole tullut enää käytettyä.

Panosta sinulle sopiviin materiaaleihin. Itse olen tykännyt esimerkiksi alpakanvillaisista neuleista.

 

Vaatekaapin kulmakivet

 

Vaatekaapin kulmakivet ovat peruspilareita, joiden varaan voi rakentaa useita asukokonaisuuksia, ja joita ilman vaatekaappi ei olisi toimiva. Jokaisella nämä peruspalikat ovat vähän erilaisia, mutta ajattelin jakaa oman talvisen vaatekaappini kulmakivet inspiraationa ja esimerkkinä. Löytyykö sinunkin kaapistasi nämä?😊 Kesän kulmakivet ovatkin sitten toisenlaiset, niistä olen kirjoittanut oman artikkelinkin aiemmin.🌺

 

Ainakin nämä haluan omaan vaatekaappiini talvella!

 

Inspiroivia hetkiä vaatekaapin parissa toivottaa,

Maija

Jaa artikkeli
Previous
Unelmien vaatekaapin kokoaminen osa 1
Next
Inspiraatiota kevätpukeutumiseen